Kun käännämme kielestä ja kulttuurista toiseen, ja myös kun käännämme ajatuksiamme sanoiksi, käännämme ideoita. Kummassakin tapauksessa kääntäminen on epätäydellistä. Kaikkia kulttuurissa esiintyviä ideoita ei aina voi kääntää toiseen kulttuuriin, ja oma kirjoituksemmekaan ei välttämättä vastaa sitä mitä haluaisimme nähdä paperilla – emme voi kirjoittaa mitään mitä emme voi pukea sanoiksi omassa mielessämme. Editointia tapahtuu aina kun kirjoitamme, sillä kaikkia ajatuksia – vieläpä siinä muodossa ja järjestyksessä kun ne tupsahtavat mieleemme – on mahdotonta kirjata ylös. Joudumme siis tekemään kompromisseja käänsimme sitten kulttuurirajojen yli tai vain omassa päässämme. Chestermanin väite ”kaikki kirjoittaminen on kääntämistä” näyttäisi näin loogisesti tarkasteltuna pitävän paikkansa.
Samaan tapaan voisi päätellä, että myös ajatteleminen on kääntämistä. Yhdistämmehän me aivoissamme aistihavainnot meille tutuiksi käsitteiksi. Käännämme siis muuten merkityksettömät muodot, värit, maut ja tuoksut sanoiksi, samaan tapaan kun puemme ajatuksemme sanoiksi tai kirjoitukseksi. Kummassakin tapauksessa käännämme ideoita. Ero on kuitenkin siinä että voimme tietoisesti sensuroida ja muokata omaa puhettamme ja kirjoitustamme, mutta emme ajatuksiamme.
Käytännössä kuitenkin tiedämme, että ajatteleminen, kirjoittaminen ja kääntäminen ovat aivan erilaisia prosesseja. Kielen kääntämiseen liittyy ongelmia, joita ei esiinny kirjoittaessa omia ajatuksia. Toisen henkilön ajatusten tulkitseminen on haastavaa, ja kääntäjän on luettava paljon tekstiä ennekuin hän tietää mistä käännettävässä tekstissä on kysymys. Kääntäjän on myös nähtävä vaivaa alkutekstin tyylin säilyttämiseen. Kun kirjoitamme omia ajatuksiamme, meidän ei tarvitse arvailla mitä tarkoitamme, ja voimme itse valita millä tyylillä haluamme asiamme ilmaista.
Chestermanin väite herättää kuitenkin ajatuksia. Onko kaikki ihmisen luova toiminta jonkinlaista kääntämistä? Itse ajattelen, että kun kirjailija kirjoittaa hän pyrkii luomaan jotain uutta ja omaa, mutta kun kääntäjä kääntää hän matkii ja etsii vastaavuuksia. Mutta jos ajattelen Chestermanin väitettä ja koko meemiteoriaa, niin kirjailijakaan ei voi muuta kuin matkia ympäristöään – tavalla tai toisella. Silloin uudetkin ideat ovat jollain tapaa vanhoja tai muokkausta vanhasta. Järkeenkäypää siinä mielessä, että mitään ei voi keksiä tyhjästä. Ensin täytyy olla välineet joilla luoda jotain. Täytyy olla perusta uusille ajatuksille ja keksinnöille. Kun uusia keksintöjä sitten syntyy, niistä hyviksi havaitut leviävät ja inspiroivat uusia keksintöjä. Tällä tavoin ajateltuna meemiteoria voisi hyvinkin olla totta. Meemiteoriahan on myös psykologinen ilmiö, ja ihmisen mieli tarvitsee ulkopuolisia vaikutteita kehittyäkseen ja muuttuakseen. Inhimillinen ajattelu on siis uutta, vanhaa ja lainattua.
14 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti