Ajatuksia meemiteoriasta

Richard Dawkins loi termin meme kirjassaan Geenin itsekkyys (The Selfish Gene), joka julkaistiin vuonna 1976. Meemit ovat ideoita, moraalisia ja esteettisiä arvoja, suunnitelmia, sanontoja, muoti-ilmiöitä, työskentelytapoja, vitsejä ja lauluja – kaikkea, mitä voi oppia muita ihmisiä imitoimalla. Meemit ovat kuin geenejä, jotka leviävät, lisääntyvät ja käyvät läpi mutaatioita. Jotkut meemit esiintyvät ryhmissä meemiplekseinä. Näistä esimerkkejä voisivat olla kielet, uskonnot, ideologiat ja tieteen teoriat.

Psykologi ja tutkija Susan Blackmore väittää, että ihmisen käsitys omasta itsestäkin on vain rypäs meemejä, eli meemipleksi. Blackmore kuvaakin meemejä kultuurigeeneiksi. Meemit noudattavat Darwinin evoluutioteoriaa siinä mielessä, että kaikki meemit eivät lisäänny ja leviä, vaan esimerkiksi helposti muistettavat, hyödylliset, seksikkäät, tai tunteita herättävät meemit säilyvät.

Chesterman ja Vermeer huomasivat meemiteorian soveltuvuuden käännöstieteeseen ja kumpikin julkaisi tutkimuksensa lähestulkoon samana vuonna. Chesterman esittelee kirjasssaan Memes of Translation (1997) tämän mielenkiintoisen ajatusmallin ja omia havaintojaan esim. ajatuksen käännöstieteessä esiintyvistä supermeemeistä, jotka ovat säilyttäneet asemansa ihmisten kääntämiskäsityksissä vuosisatojen ajan. Nämä meemit ovat:

1. lähde ja kohde
2. ekvivalenssi
3. kääntämisen mahdottomuus
4. vapaa vs. sanasta sanaan kääntäminen
5. kaikki kirjoittaminen on kääntämistä

Andrew Chestermanin tutkimuksesta huokuu hänen filosofinen ja psykologinen kiinnostuksensa, ja koko meemiteoria tuo mieleen rationalisti-filosofien, kuten René Descartes, Baruch Spinozan ja Gottfried Leibnizin ajatukset elollisen olion jakautuneisuudesta, eli ihmisen sielun tai älyn erillisyydestä fyysisestä ruumiista. Jopa Platon on sivunnut meemin ideaa opissaan elävän olennon ideasta (eidos), joka tarkoittaa olion ominaisuutta – sitä mikä on oleellista jollekin oliolajille. Platonin mukaan ideat ja niiden väliset suhteet ovat ikuisia ja muuttumattomia. Ihmismieli toimii oman ideansa mukaan, tehdessään havaintoja ympäröivästä maailmasta ja omaksuessaan tietoa ympäristöstään.

Meemiteoria on siis pohjimmiltaan teoria jakautuneisuudesta, ja ajatuksena se vaikuttaa järkeenkäyvältä. Se tuntuu selittävän lähes aukottomasti ideoiden leviämisen, ja toisaalta joidenkin ideoiden kuolemisen, kansakuntia yhdistävät piirteet ja ideologiat, sekä ihmiskunnan ja kulttuurien jatkuvan muutoksen. Näkisinkin kuitenkin teorian enemmän filosofisena kuin tieteellisenä. Miten voidaan tieteellisesti todistaa meemin ’siirtymä’ ihmisestä toiseen? Kielellä on varmasti osansa, mutta ihminen omaksuu tietoa muullakin tavoin.

Monet suuret filosofit, kuten Ludvig Wittgenstein ovat kritisoineet meemiteoriaa, sillä se muistuttaa kartesialaista dualismia, jossa kaikki elollinen jaetaan mieleen ja ruumiiseen. Meemikothan jakavat ihmisen meemeihin ja geeneihin. Dualismi-teoriassa on se ongelma, että sen mukaan ihmisen mieli ei koostu materiasta. Aivot kuitenkin ovat materiaa, eli miten nämä kaksi voisivat reagoida keskenään, kun syntyy esim. muistoja? Nykylääketieteen ansiosta tiedämme, että kun aivot vaurioituvat myös ihmisen mieli kärsii. Aivojen ja mielen on kummankin siis oltava materiaa, jotta ne voisivat olla sidoksissa toisiinsa.

Lähteet:

Englanninkielistä tietoa meemiteoriasta löytyy täältä ja englanninkielistä tietoa evoluutiosta, meemeistä ja eri tutkijoiden ja filosofien näkökannoista löytyy täältä.